|
Yhdistyksen tarkoitus

Gordonin toimivat ihmissuhteet ry on yhdistys,
jonka tarkoituksena on Gordon Training Internationalin kehittämien sekä
muiden ideologioiltaan vastaavanlaisten ihmissuhdekasvatusmenetelmien
kehittäminen ja edistäminen Suomessa, kiinnostuksen herättäminen näitä
menetelmiä kohtaan ja niillä tapahtuvan kasvatuksen edesauttaminen.
Tarkoituksen toteuttamiseksi yhdistys voittoa
tavoittelematta järjestää tarvittavaa ohjaajakoulutusta ja ohjaajien
tarvitsemaa yhteistoimintaa. Se huolehtii tarvittavan materiaalin
tuottamisesta ja jakelusta jäsenilleen ja suorittaa muita kasvatuksen
edellyttämiä palvelutehtäviä samalla huolehtien annettavan kasvatuksen
korkeatasoisuudesta.
Gordonin toimivat ihmissuhteet ry. tarjoaa
monipuolisen kurssivalikoiman ihmissuhdetaitojen oppimiseksi: Toimiva
perhe-kurssi vanhemmille ja kasvattajille, Toimiva koulu-kurssi
opettajille ja koulun henkilöstölle, Toimiva vuorovaikutus-kurssi
sisältäen perustaidot tiivistetysti, NUISKU eli nuorten
ihmissuhdetaitokurssi ja K12-kasvukurssi varhaisnuorille.
Edellä mainittujen kurssien ohjaajat ovat
yhdistyksen jäseniä, joita on jo noin 1400.
|